Onni

tuntuu, että tämän 2,5 viikon aikana tämä on ensimmäinen kerta, kun ehdin istuutumaan alas kirjoittaakseni tänne. pidän sitä kuitenkin enemmän kivana kuin tyhmänä juttuna. voi että, sitä on ehtinyt vaikka mitä. aloitetaan tärkeimmästä, eli elämäni ihmisistä, jotka lensivät mun luo. kaksi viikkoa sitten olavi lensi tänne. voin kertoa, että näkeminen oli aikamoinen shokki. sitä oli elänyt täällä aivan omassa kuplassa vajaa kaksi kuukautta, joten kyllä, se oli enemmän kuin hurjaa. juuri tämän henkilön näkeminen, mutta myös jonkun, joka toi itsensä kautta mun suomielämää tänne ja rikkoi jollain tapaa tämän kuplan, missä elin. jossa kaikki elämäni ihmiset on tuntuneet jotenkin kaukaisilta ja epätodellisilta. onpa vaikea selittää. hyvä, ettei lähtenyt jalat alta lentokentällä odotellessa. saatoinpas sitten viettää tähänastisen elämäni parhaan viikonlopun. viikon vaihtuessa arki jysähti päähän ja lujaa. masistelulle ei ollut kuitenkaan aikaa, sillä piti hoitaa kurssin hommat pakettiin ennen perjantaita, jolloin neljä mun ihanaa tyttöä lensi (paitsi yksi junaili) tänne. kyllä sitä taas semmonen ihan rehellinen itku pääsi noita nähdessä. majoitin kaikki mun pieneen huoneeseen ja oli kyllä aika mielenkiintoinen kokemus, mutta kivaa! perjantaina juhlittiin mun synttäreitä meidän asuintalon takkahuoneessa ja latinalaishenkisessä jokilaivabaarissa lantiota vatkaten. muuten viikonloppu meni ulkona syöden, kahviloissa ja baareissa istuskellen, vintagekauppoja koluten ja takkatulen äärellä juoruten. käytiin myös ruokamessuilla ja olin eniten fiiliksissä kaikista erilaisista lihoista ja salamipötköistä. mä en voi muuta, kuin olla vaan uskomattoman kiitollinen kaikille näille ihanille ja uskomattomille tyypeille, jotka ostelee lentoja mun luokse. mun! hullu ajatus minusta. nää ihmiset saa mut todella onnelliseksi.

perjantaina loppui toinen kurssi. kaksi takana, kaksi edessä. ensi viikolla alkaa ravitsemuksen uusi kurssi, johon sisältyy paljon kemiaa. kauhistuttaa hieman. noilla muilla kurssilaisilla on tän kurssin sisällä myös mikrobiologiakurssi, jota mulla ei ole, joten mulla on silloin kaksi viikkoa lomaa! mihis sitä lähtis?
perjantaina oli ryhmätyön presentaatio ja jäi kyllä todela hyvä mieli esityksestä. mä oon selättänyt mun esiintymiskammon. tai ainakaan siitä ei nyt ollut havaintoakaan. presentaatio ei jännittänyt, siistiä. mutta se, että presentaatio ruotsiksi ei jännittänyt, on iso kehitysaskel. tuntui jotenkin nurinkuriselta, että se olin minä, joka tsemppasi ja rauhotteli äidinkielellään puhuvaa ryhmäläistä esitykseen. puolissa esityksissä porukka tarjosi ruokaa ja juomaa yleisölle, mitä täällä tapahtuu! yrttiteet, tacot, dipit, taatelit, suklaat ja kaverit ilmestyi vain siihen nenän eteen. mäkin alan tarjoilla suomessa koko luokalle ruokaa, jos se vähääkään liittyy aiheeseen. haha.

juhlistettiin kurssin loppua yhdessä koulukamujen kanssa lounaan merkeissä. mentiin vielä pienemmällä porukalla kuppilaan istuskelemaan iltaan asti. mulla oli tosi hauskaa! tuli niin hyvä fiilis, kun tajusin, että pysyin oikeasti jutuissa mukana ja sain vihdoin itsestänikin irti jotain. en olisi odottanut, että parissa kuukaudessa kieli kehittyisi näin paljon. illalla kaupungilla yksin kävellessäni mulla tuli kylmiä väreitä. se onnellisuuden tunne yhdistettynä siihen tunnelmaan, joka keskustassa vallitsi. mä jähmetyin taas aika ajoin paikoilleni  vain kahmiakseni sitä taianomaista tunnelmaa itseeni. marraskuun ensimmäinen päivä. taivas oli musta ja ilma noin kahdeksan celsiusastetta plussan puolella. seurueita matkalla eloisiin ja täyteen tupattuihin ravintoloihin, joiden keskieurooppalaiseen tunnelmaan, puheensorinaan ja lämpöön pystyi eläytymään ohi kävellessään. jouluvalot oli ripustettu ja sytytetty katujen ylle. lähes jokaisen avonaisen liikkeen tai ravitsemusliikkeen ovella oli ulkotulia tai lyhtyjä. puhumattakaan niistä terasseista, joiden pöytiä lyhdyt ja tuikut koristivat. kaulaliinoihin hukuttautuneet nuoret siemailivat terasseilla posliinikupeista tai lasituopeista. marraskuu ja terassit täynnä, nyt herätys oikeasti kansa! semmonen kutina, että tää kaupunki tulee olemaan todella kaunis myös joulun alla.

liityin göteborgin suomalaisten nuorten seuraan ja meillä oli leffa-ilta tällä viikolla semmosessa vanhassa leffateatterissa. oli hauskaa lörpötellä suomalaisten kanssa ja jakaa kokemuksia. rakastuin koko siihen punatiiliseen rakennukseen. löysin myös kaikki götiksen hipsterit saman katon alta. ehkä paikan tunnelmasta kertoo hieman se, että ennen elokuvan alkua henkseleihin sonnustautunut, vaahteranmäen eemeliä muistuttava poika tuli eteen höpisemään ja toivottamaan hyvää elokuvanautintoa. olipa muuten hassua kuulla ympärillä niin paljon suomea. mitäköhän muuta. lenkkeilin eräs päivä rantaviivaa pitkin poispäin kaupungista ja löysin taas uuden kivan kaupunginosan. mulla meni myös iho kananlihalle, kun kuljin tuon (ainakin mun silmään) jättimäisen sillan ali. se oli niin iso, että se oli vähän pelottava. tiedän, olen outo. sillan alla oli kulttuuritalo, ja siinä taas jokin varmasti kiva ravintola. katutaidetta ja skeittiparkki. ihanan urbaani paikka. olen urheillut viime aikoina paljon. lamppuja on myös syttynyt päähän sen suhteen, mitä haluaisin alkaa harrastamaan ja missä haluan kehittyä. tuntuu, että oon myös löytänyt sen itseni, jonka kadotin lähes 10 vuotta sitten, kun lopetin telinevoimistelun. tuntuu, että on löytänyt jotain tärkeää ja ominaista, jonka merkityksen itselleen oli unohtanut aivan liian pitkäksi aikaa.

paraikaa mä vietän vapaaviikonloppua. ensimmäinen viikonloppu miesmuistiin, kun ei tarvitse opiskella. ihana lauantai. hereille zumban ja salin avuin, hidas aamiainen sängyssä himymiä katsellen, kirppisten kiertelyä, kaupungilla käppäilyä, valokuvailua, ciabattan leipomista ja kynttilöiden polttamista. mä asun täällä enää noin puolitoista kuukautta. totta puhuen aika tunteita herättävä ajatus. kaikki on kuitenkin enemmän kuin hyvin. syysdepis taisi unohtaa mut välistä tänä vuonna.